ADHD

ADHD esiintyy noin 4-6 prosentilla lapsista ja nuorista sekä 2-3 prosentilla aikuisista. Aikuisiän ADHD:n matalampaa esiintyvyyttä arvellaan selittävän oireiden huonompi tunnistaminen, niiden parempi hallinta sekä oireiden mahdollinen lievittyminen.

ADHD:n aiheuttamat käytöshaasteet ovat yleensä tahdosta riippumattomia. Häiriö on yleisempi pojilla kuin tytöillä. Syytä tähän ei tunneta täysin, mutta yhtenä selityksenä pidetään tyttöjen ADHD-oireiden huonompaa tunnistamista. ADHD diagnosoidaan Suomessa yleensä 5-6 -vuotiaasta ylöspäin. ADHD-häiriöstä voidaan puhua vasta silloin kun oireet ovat pitkäkestoisia ja poikkeavat selvästi muista samanikäisistä lapsista. Diagnoosi edellyttää, että oireet häiritsevät lapsen arkielämää päiväkodissa, koulussa ja kotona merkittävästi. ADHD-häiriöön voi ja kannattaa hakea apua, sillä erilaiset hoitomuodot lieventävät oireita ja parantavat lapsen elämänlaatua useimmiten huomattavasti.

Levottoman käytöksen taustalla voi kuitenkin olla monia muitakin syitä kuin ADHD, esimerkiksi unihäiriöitä, ahdistusta tai psykososiaalista stressiä. Tulee myös muistaa, että lapsi on kehittyvä olento ja lapsen aivot eivät ole yhtä kypsät kuin aikuisella. Lapsuuteen kuuluu se, että lapsi on välillä impulsiivinen eikä käyttäydy hyvin. Tätä käytöstä kuuluisi ohjata myönteisen kasvatuksen keinoin.

Mikä on ADD?

ADHD:stä tunnetaan myös sen alatyyppi ADD eli tarkkaavaisuushäiriö, josta kärsivien on vaikea keskittyä ja aloittaa toimintaa. ADD:n yhteydessä ei sen sijaan esiinny juuri lainkaan yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta. Arjessa ADD-oireet näkyvät asioiden unohteluna ja unelmointina, vaipumisena ”omaan maailmaan” sekä hankaluutena hoitaa asioita tavallisena pidetyssä ajassa. On melko tavallista, että ADD havaitaan oireiden luonteen vuoksi vasta peruskoulun jälkeen, kun enemmän omaa vastuuta vaativa opiskelu tai työ ei sujukaan odotusten mukaisesti. ADD:ta esiintyy enemmän tytöillä kuin pojilla.

Mistä ADHD johtuu?

ADHD:n syyt ovat ensisijaisesti perinnöllisiä, mutta myös ympäristötekijät vaikuttavat sen oirekuvaan. Arvioidaan, että oireista 60 prosenttia selittyy perintötekijöillä. Vahva perinnöllisyys merkitsee sitä, että jos yhdellä perheenjäsenellä on oireita, lähisukulaisilla (vanhemmat, sisarukset, lapset) on 2-8 kertaa muuta väestöä korkeampi todennäköisyys ADHD-häiriöön.

Aivojen välittäjäaine dopamiinin säätelyn poikkeavuus on yksi epäiltyjä syitä ADHD-häiriön taustalla. Tällä hetkellä arvellaan, että lapsen ylivilkkaus voi liittyä siihen, että hänellä on aivojen välittäjäaineita muita lapsia vähemmän. Siksi lapsi on alivirittyneessä tilassa ja hakee sitä korjatakseen jatkuvasti virikkeitä ympäristöstään. ADHD:n lääkehoitona käytetyt stimulantit lisäävät välittäjäaineiden määrää hermoliitoksissa.

ADHD:n kehittymiseen vaikuttavat geneettisten seikkojen lisäksi myös ympäristötekijät, etenkin raskaudenaikaiset ja varhaislapsuuteen liittyvät tekijät. Tunnettuja riskitekijöitä ovat äidin raskaudenaikainen tupakointi, alkoholinkäyttö ja stressi, sekä lapsen keskosena syntyminen. Lisäksi ADHD:n puhkeamiseen voivat vaikuttaa erilaiset psykososiaaliset seikat, kuten äidin synnytyksen jälkeinen masennus sekä vanhempien autoritäärinen ja etäinen kasvatustyyli. ADHD on monitekijäinen sairaus, jonka puhkeaminen johtuu usein geenien ja erilaisten ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta.

Miten ADHD diagnosoidaan?

Lapsen kehitys on aina yksilöllistä. Toinen voi kehittyä hitaammin kuin joku toinen ja olla silti normaalin kehityksen rajoissa. ADHD-diagnoosi edellyttää, että oireista on lapselle selvästi haittaa arkielämässä. Merkittäviin käytösoireisiin tulee kuitenkin aina saada tukea jo pikkulapsi-iässä – vaikkei diagnoosia vielä olisikaan.

ADHD-diagnoosia edeltävät lapsen ja vanhempien haastattelut koskien lapsen nykytilannetta ja kehityshistoriaa, tarvittaessa taustatietojen selvittäminen neuvolasta, oirekuvaukset kotoa, päiväkodista ja koulusta sekä perhe- ja koulutilanteen kartoitus. Lopullisen diagnoosin tekee lastenpsykiatri, lastenneurologi tai asiaan perehtynyt koulu- tai muu lääkäri. Diagnosoinnin tavoitteena on aina löytää tilannetta parantava tuki- tai hoitomuoto lapselle, jolla on merkittäviä ongelmia.

Miten ADHD:ta hoidetaan?

ADHD-oireisiin voi ja kannattaa hakea apua. Suomessa oireiden lievittämisessä etusijalla ovat erilaiset psykososiaaliset tuki- ja hoitomuodot. Lapselle itselleen, vanhemmille, päiväkodille ja koululle kerrotaan häiriöstä, sen syistä ja seurauksista sekä opastetaan oireiden huomioimiseen arjessa. Erittäin tärkeää on vanhempien tukeminen ja kannustaminen myönteisten kasvatusmenetelmien käyttöön. Koulussa pyritään ottamaan käyttöön tapoja, jotka lievittävät oireita ja tukevat oppimista.

ADHD-oireisilla henkilöillä on usein myös monia erityisvahvuuksia, joita kannattaa tukea. ADHD ei myöskään tarkoita sitä, ettei lapsi tai nuori pysty rauhoittumaan lainkaan: hän saattaa kyetä keskittymään pitkäänkin itseään kiinnostaviin asioihin, esimerkiksi videopeleihin. Vaikka ADHD-häiriöstä kärsivän lapsen tai nuoren voi olla vaikeaa keskittyä, he ovat silti usein lahjakkaita. Siksi koulunkäynnin tukeminen on tärkeää: vaikka on ADHD voi silti menestyä hyvin elämässä.

Vanhempia ja opettajia kannustetaan antamaan lapselle ja nuorelle myönteistä palautetta aina kun mahdollista. Tutkimukset osoittavat, että myötämielinen ja lämmin lasta huomioiva vanhemmuus ehkäisee myös aggressiivisuutta ja jopa rikollista käyttäytymistä, joita saattaa ilman tukea kehittyä ADHD-oireiden lisäksi.

ADHD-häiriön oireita voidaan lievittää myös lääkkeillä, mutta ne otetaan Suomessa käyttöön usein vasta kouluiässä ja vain vaikeasti oireileville. Lääkkeet eivät ole mielialalääkkeitä vaan lyhytvaikutteisia stimulantteja, jotka lisäävät hermosolujen välittäjäaineiden tuotantoa. Osaa ADHD-häiriöstä kärsiviä lapsia lääkehoito auttaa todella paljon. Lääkkeet eivät kuitenkaan voi koskaan olla ainoa ratkaisu, vaan muiden hoitomuotojen täytyy kulkea rinnalla.

Miten ADHD:ta tutkitaan?

ADHD-häiriötä on tutkittu ja tutkitaan valtavasti eri puolilla maailmaa. Tutkimuksilla on selvitetty muun muassa ADHD-häiriöön liittyviä riskitekijöitä ja niiden syitä, vanhemmuuteen liittyviä tekijöitä, geenejä, aivojen toimintaa ja ruokavaliota. Myös ADHD-oireita lievittäviä lääkkeitä on tutkittu erittäin paljon.

Silti vieläkään ei ole täysin selvinnyt mistä ADHD johtuu. On kuitenkin ilmeistä, että syitä on useita. Häiriön syntysyyn selvittäminen on hoitojen kehittämisen kannalta oleellista.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen sekä Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteistyötutkimuksessa, on selvitetty 5-vuotiaan lapsen tarkkaavaisuuden säätelyyn ja yliaktiivisuuden oireisiin vaikuttavia perheeseen liittyviä tekijöitä. Tulokset osoittivat, että lämmin ja hyväksyvä vanhemmuus liittyi vähäisempiin ADHD- tyyppisiin oireisiin 5-vuotiailla. ADHD-lasten vanhemmille onkin kehitetty vanhemmuustaito-ohjelmia, joissa vanhempia ohjataan kiinnittämään huomiota lapsen myönteiseen käyttäytymiseen, jotta lapsen ei tarvitse hakea huomiota kielteisellä käytöksellä.

Toinen suomalainen, KELA:n rekisteritietoihin pohjautuva tutkimus osoittaa, että loppuvuonna syntyneillä lapsille määrätään enemmän ADHD-lääkkeitä kuin alkuvuonna syntyneille. On tärkeää huomioida, että lapset ovat yksilöllisiä ja kaikki levottomuus ei suinkaan ole ADHD:tä. Erot alku- ja loppuvuonna syntyneiden lasten aivojen tarkkaavaisuuden, impulsiivisuuden ja motorisen käyttäytymisen hallinnassa voivat olla merkittäviä, ja silti kaikki ovat koulussa samalla luokalla. Vanhempien ja opettajien tulisi tiedostaa, että etenkin ensimmäisillä koululuokilla vuosi on todella pitkä aika käyttäytymisen hallintaan vaikuttavan aivojen kehityksen kannalta.