Aivovammat

Aivovammasta saattaa jäädä seurauksia, joita kutsutaan jälkitilaksi. Jälkitilalla tarkoitetaan tapaturman välittömien vaikutusten paranemisen jälkeen ilmeneviä pitkäaikaisia tai pysyviä muutoksia. 

Aivovamman saa vuosittain arviolta 15 000-20 000 suomalaista. Jälkitilan oireita on vähintään 100 000 suomalaisella. Kun mukaan lasketaan vammautuneen lähipiiri, aivovamma koskettaa noin puolta miljoonaa suomalaista. 

Aivovamman diagnoosi perustuu akuuttivaiheen oireisiin ja kliinisiin löydöksiin sekä pään tietokone- tai magneettikuvauksen löydöksiin. Näiden tietojen perusteella aivovammat luokitellaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin vammoihin (akuuttivaiheen luokitus)

Voiko aivovammasta parantua?

Aivovammoista merkittävä osa on hyvin lieviä eli kansankielellä aivotärähdyksiä. Hyvin lievään aivovammaan ei liity tajunnan menetystä ja vamman aiheuttama muistikatko on alle 10 minuuttia. Aivovamma luokitellaan lieväksi, jos tajuttomuus kestää alle puoli tuntia ja muistiaukko alle vuorokauden eikä kuvantamisessa ole merkittäviä löydöksiä (hyvin vähäistä löydöstä voi kuitenkin olla, esimerkiksi aivojen ulkopuolista kallonsisäistä verenvuotoa vähäinen määrä). Vaikka lievän aivovamman alkuoireet voivat olla merkittäviä, lievään aivovammaan ei useimmiten liity pysyviä tai pitkäkestoisia oireita.

Mitä vakavammasta vammasta on kyse, sitä todennäköisemmin siitä jää pysyviä tai pitkäkestoisia oireita. Sekä aivovammat että niiden oireet ovat hyvinkin monimuotoisia ja yksilöllisiä, eikä aivovamma sinänsä ole älyvamma. Tyypillisimpiä oireita ovat voimakas väsymys, muistin häiriöt, aloitekyvyn heikkeneminen, toiminnan ja ajattelun hidastuminen, sanojen löytämisen vaikeus, tunteiden ja käyttäytymisen hallinnan vaikeudet sekä erilaiset fyysiset oireet kuten päänsärky, epilepsia ja erilaiset halvausoireet.

Miten aivovammoja kuntoutetaan?

Aivoissa on arviolta sata miljardia hermosolua ja niiden välillä yhteyksiä, synapseja moninkertainen määrä. Solujen viejähaarakkeiden yhteispituudeksi arvioidaan jopa miljoonia kilometrejä. Tämä valtava verkosto ohjaa elämäämme niin, että aistien kautta ympäristöstä tulevat ärsykkeet tallentuvat muistijälkinä hermosolujen välisiin liitoksiin. Aivot muovautuvat siten joka päivä eli ne oppivat aina jotain uutta. 

Jos aivovauriossa jonkin alueen hermosolut ja -verkot tuhoutuvat, ne eivät enää palaudu. Sen sijaan vaurioituneiden alueiden tehtäviä alkaa luontaisesti siirtyä muille aivoalueille niin, että henkiin jääneet hermosolut kasvattavat uusia ulokkeita ja rakentavat uusia yhteyksiä. Aivokuntoutus edistää ja ohjaa tietoisesti tätä prosessia uudelleenkouluttamalla harjoitusten avulla terveen aivokudoksen hermoverkkoja. Kuntoutuminen on aina oppimisprosessi. Erityisen vaativaa kuntoutuminen on aivojen sairauden tai vamman jälkeen, koska vaurio on itse oppimiskoneistossa. 

Aivovaurion jälkeinen kuntoutus pitää aloittaa nopeasti  

Varsinkin lapsuuden kehitysvuosien aikana aivoissa on useita aikaikkunoita, jolloin tietyt hermoverkot muuttuvat erityisen joustaviksi ja herkiksi oppimaan. Samanlainen aikaikkuna aukeaa myös heti aivovaurion jälkeen, kun aivojen hermoverkot pyrkivät luontaisesti organisoitumaan uudelleen. Kuntoutuksessa on ratkaisevaa, ettei tätä aikaikkunaa hukata. Herkin kausi kestää vain joitakin viikkoja tai ehkä kuukausia. Sen takia tehokas kuntoutus pitäisi aloittaa mahdollisimman nopeasti vaurion jälkeen, mieluiten jo sairaalassa. Tulokset ovat silloin selvästi paremmat. Tämä koskee erityisesti paikallisia aivovaurioita, ovatpa ne sitten sairaudesta johtuvia tai trauma- eli vammaperäisiä. Usein aivovammaan liittyy diffuusia eli hajanaista laaja-alaista vauriota, jonka vuoksi aktiivisemmat kuntoutustoimet ovat mahdollisia vasta pidemmän viiveen jälkeen.

Menetettyjen taitojen uudelleen opettelu vaatii lukemattoman määrän harjoituksia ja toistoja. Tahti ei saisi kuitenkaan olla liian rankka, sillä stressi haittaa oppimista. Harjoituksen ja levon vuorottelu on hyvin tärkeää samoin kuin uni, koska pysyvät muutokset tallentuvat hermoverkkoon vasta unen aikana. Näin on kaikessa, mitä opimme.

Aivokuntoutus on moniammatillista tiimityötä

Kuntoutuja on aina kuntoutumisensa aktiivinen tekijä, ja kuntoutuksen ammattilaiset ovat hänen apunaan valmentajina ja luotseina. Aivokuntoutus on moniammatillista tiimityötä, jossa ovat osallisina kuntoutuja ja hänen lähipiirinsä sekä tarpeen mukaan muun muassa neurologi, neuropsykologi, fysioterapeutti, puheterapeutti, sosiaaliterapeutti ja jopa tanssinopettaja. 

Tiedetään, että jos aivoissa kaksi hermosolua on riittävän samanaikaisesti aktiivisia, niiden välinen yhteys herkistyy ja vahvistuu. Moniammatillisuuden vaikuttavuus perustuu kuntoutuksessa todennäköisesti samankaltaiseen ilmiöön. Kun esimerkiksi harjoitusten ohella hoidetaan masennusta lääkkeellä, ja samalla vahvistetaan kuntoutujan motivaatiota ja elämänuskoa sekä pyritään järjestämään hänen taloudellinen tilanteensa kuntoon, ovat olosuhteet otolliset positiivisten tulosten aikaan saamiseksi.  

Arvokasta on myös kuntoutujien toisilleen antama vertaistuki. Ryhmäkuntoutuksessa tulokset ovat jopa yksilökuntoutusta paremmat. Jos puhe on vaurioitunut, perhe tai jopa työtoverit voivat osallistua kuntoutukseen niin, että keskinäinen kommunikointi saadaan toimimaan. 

Mieliala ja motivaatio vaikuttavat kuntoutumiseen

Vuosikymmeniä on kokemusten perusteella tiedetty, että rento ja kannustava ilmapiiri edistää kuntoutumista. Nykyään on myös tutkimustietoa siitä, että mieliala ja motivaatio vaikuttavat hermostossa oppimisen neurobiologiaan. Aivovaurioon liittyy erittäin usein masennus. Mielialan hyväksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Kuntoutukseen liitetään nykyisin usein uudenaikainen masennuslääke, koska siitä on kahtalaista hyötyä. Se parantaa mielialaa, mutta saattaa samalla lisätä hermoverkkojen herkkyyttä. Sen sijaan rauhoittavat lääkkeet ja vanhan polven psykoosilääkkeet jarruttavat kuntoutumista eikä niitä pitäisi käyttää, paitsi joskus tilapäisesti.  

Merkittävän paikallisen aivovaurion kuntoutuksessa laitosvaihe kestää yleensä kuukauden tai kaksi ja avohoidossa sen jälkeen vielä puolisen vuotta. Tavoite on, että tänä aikana pohjatyö olisi tehty ja kuntoutujan arki saatu aktiiviseksi niin, että kuntoutuminen voi jatkua kotona ja että elämä maistuu. Tämä onnistuu hyvin usein siinäkin tapauksessa, että vamma on vakava. Hyvin vakavissa vammoissa luonnollisesti vaaditaan pidempiä aikoja, eikä tarkkoja aikatavoitteita voida aina soveltaa. Moni suhteellisen vaikeankin vamman saanut pystyy myös palaamaan työhön, mikä on aina kuntouttavaa. 

Miten aivovammojen kuntoutusta tutkitaan?

Modernin neurotieteen ansiosta aivokuntoutus kehittyy koko ajan. Vilkkaasti tutkitaan muun muassa verenkierron kautta siirrettäviä erilaistumattomia kantasoluja, jotka voivat aivoissa erikoistua hermosoluiksi ja osallistua vaurioituneen alueen uudelleenorganisoitumiseen. Tällaiset tutkimukset liittyvät hyvin laajoihin aivovaurioihin. Hermostoon siirrettävät uudet solut eivät kuitenkaan sisällä mitään informaatiota. Ne eivät siten itsessään palauta menetettyjä taitoja eivätkä korvaa perinteistä kuntoutusta, mutta parantavat hermoston valmiutta oppia taidot uudelleen.

Aivovamman ennusteeseen vaikuttaa merkittävästi vamman vakavuus. Vaikka lievän aivovamman oireet voivat alussa olla merkittävät, siitä toivutaan kuitenkin yleensä oireettomaksi. Keskivaikeissakin aivovammoissa ennuste on tavallisesti hyvä, vaikka pitkäkestoisia haittoja saattaakin jäädä. Alkuvaiheessa vaikeaksi luokittuvien vammojen kohdalla akuuttivaiheen kuolleisuus on valitettavasti merkittävä. Alkuvaiheesta pelastuneiden ennuste on viime vuosina ja vuosikymmeninä parantunut huomattavasti kehittyneen ensihoidon, neurokirurgian ja neuroanestesiologian menetelmien kehittymisen ja saatavuuden myötä.