Näin autat ahdistunutta lasta – tutkimuksella täsmällistä hoitoa

”Lasten ja nuorten psyykkinen oireilu on tällä hetkellä lasten terveydenhuollon suurin ongelma, ja myös kansanterveydellisesti erittäin tärkeä kysymys ratkaistavaksi”, sanoo ylilääkäri, HUS:in lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari. Lohdullista on, että usein melko pienelläkin interventiolla lapsen ja nuoren tilanne voidaan saada rauhoittumaan. Hoitomuotojen tulee olla täsmällisiä ja tietoon perustuvia, ja usein apua tarvitsee lapsen lisäksi koko perhe tai muu lähipiiri. Jotta hoitomenetelmiä voidaan kehittää, tarvitaan tutkimusta. Aivosäätiö tukee lasten- ja nuorisopsykiatrian tutkimusta vuosittaisin apurahoin.

Kun Leena Repokari alkaa avata lastenpsykiatristen häiriöiden monia ilmenemismuotoja ja oireiden laajaa kirjoa, käy nopeasti ilmi, että lasten neuropsykiatrinen problematiikka on melkoinen vyyhti.

”Lapsella voi esiintyä monenlaista pulmaa aina ahdistuneisuudesta tunne-, tarkkaavuuden ja käyttäytymisen säätelyn vaikeuksiin sekä sosiaalisen hahmottamisen ongelmiin. Ei välttämättä diagnoosiksi asti, mutta oireet voivat aiheuttaa lapselle suurta haittaa ihan konkreettisesti.”

Lasten psyykkiset häiriöt kehittyvät tyypillisesti alun lievistä oireista, jotka liittyvät johonkin stressitekijään, mihin lapsi reagoi. Muut kasvuympäristön haasteet usein kärjistävät asioita ja voimistavat oireilua. Mikäli stressitekijä pysyy lapsen elämässä yllä, oire voi kehittyä häiriöksi. Käytännössä oireilu näkyy esimerkiksi siten, että kuormittuneilla tai oppimisvaikeuksista kärsivillä lapsilla koulunkäynti vaikeutuu. Sosiaalisesti ahdistuneet lapset jäävät matalalla kynnyksellä koulupäivänä kotiin, ja yhä herkemmin jättäytyvät pois muustakin sosiaalisesta toiminnasta.

”Sosiaalisessa mediassa, TikTokissa erityisesti, on valtavasti lapselle sopimatonta ja vahingollista sisältöä, joka resonoi herkästi ahdistuneilla lapsilla ja voi ohjata heidän käyttäytymistään muun muassa itseä vahingoittavaan suuntaan. Ahdistunut lapsi tai teini voi toimia dramaattisestikin seurauksia ymmärtämättä, vaikkei taustalla välttämättä edes olisi vaikea häiriö.”

Lasten ja nuorten kohdalla seuraukset tästä voivat olla kohtalokkaat.

”Ongelmien eskaloituessa ei liikuta, syödään huonosti, ei päästä opiskeluihin ja työelämään. Se on valtava kansanterveydellinen ongelma, jota on kiire hoitaa ja ennaltaehkäistä”, Repokari sanoo.

Lohdullista on, että usein melko pienelläkin interventiolla lapsen ja nuoren tilanne voidaan kuitenkin saada rauhoittumaan. Oireiluun pitää tosin reagoida ja katsoa ympäristöä, missä lapsi tai nuori elää ja kasvaa.

”Mutta jos on kyse pitkäaikaisesta asiasta, meidän pitäisi olla herkempiä lapsen omalle kokemukselle. Paneutuisimme enemmän siihen, mikä lasta kuormittaa ja miksi.”

Apua lapselle – ja koko perheelle

Selkeät aivotoiminnan poikkeavuudet pois lukien, kaikki lievemmät oireet kuten ajoittainen ahdistuneisuus eivät silti suinkaan kaipaa patologisoimista, diagnoosia tai lääkitystä, Repokari huomauttaa. Epämiellyttävät tunteet kuuluvat elämään, kaikilla ihmisillä. On myös tärkeää ohjata lasta ikätasoisesti kestämään niitä, kuin pikkuhiljaa harjoitellen. Vuorovaikutus lapsen kanssa on näissä tilanteissa erittäin oleellinen asia, jo tämän kehittyvien aivojen kannalta.

”Lasta voi auttaa yksinkertaisesti kertomalla mistä ahdistus johtuu, millaisia tekijöitä siihen liittyy, ja että se on normaali, inhimillinen reaktio, jota voi oppia sietämään ja säätelemään. Ja tarvittaessa sen hoitoon haetaan apua.”

Vaikeissa tilanteissa apua, tukea ja tietoa tarvitsee yleensä koko perhe. Perheterapeuttiset hoidot ja huoltajien osallistuminen lasten hoitoon ovat keskeisiä tekijöitä, jotta kaikkia osapuolia kuormittavaa vyyhtiä voidaan alkaa purkaa. Tutkimustieto on ollut ratkaisevassa roolissa.

”Nykytiedon valossa osaamme paremmin hoitaa niin lasta itseään kuin auttaa vanhempia ja huoltajia lapsen tukemisessa”, Repokari sanoo.

Hoitoprosesseissa pyritäänkin aiempaa enemmän myös huoltajien reflektiokyvyn kasvattamiseen, jotta he saavat työkaluja oman vireystilansa ja reaktioidensa hallintaan. Lasta on kuunneltava, sillä aikuinen ei välttämättä hahmota stressitekijöitä samalla tavalla kuin niistä kärsivä lapsi.

”Usein lapsen oire voi periaatteessa olla täysin normaali reaktio, mutta se on korostunut, tapahtuu väärässä paikassa tai on liiallinen. Kun aikuinen osaa ajatella tilannetta ensisijaisesti lapsen näkökulmasta, lapsi saa tarvitsemaansa tukea”, Repokari jatkaa.

Tutkimuksella täsmällistä hoitoa

Oireilevan lapsen käyttäytymisen tarkastelu on kuin katsoisi aivojen peiliä. Tutkimuksella selvitetään, mitä kehittyvissä aivoissa tapahtuu. Miten vaikkapa lapsen kokema trauma on vaikuttanut havaintokykyyn ja aivojen toimintaan, kuinka voidaan ymmärtää paremmin psyykkisesti oireilevan lapsen aivojen mekanismeja ja löytää syitä siihen, miten lapsi oirettaan tuottaa. Mitä syvemmin ymmärretään sekä normaaliaivojen kehittymistä että erilaisten patologioiden syntymistä ja stressitekijöiden vaikutusta aivoihin, sitä paremmin osataan kehittää hoitomenetelmiä.

”Lapsen elämässä tapahtuvat asiat vaikuttavat eri ikä- ja kehitysvaiheissa oleviin aivoihin ja niiden mekanismeihin hyvin eri tavoin. Emme voi sohia sokkona, vaan hoitomuotojen tulee olla oikein ja täsmällisesti kohdennettuja, ja tietoon perustuvia. Siksi kehittyvien aivojen tutkiminen on niin tärkeää”, Repokari painottaa.

Lapsille yhä yksilöllisempiä hoitoja lahjoitusten avulla

Kasvavan lapsen aivot ja keskushermosto ovat hyvin vastaanottavaisia hoidolle. Se palkitsee.

”On valtavan hienoa, että lapset oikeasti hyötyvät yhä tehokkaammista ja yksilöllisemmistä hoitomenetelmistä. Kun saamme oikaistua aivojen peruskehitystä, lapsen aivot alkavat itse korjata tilannetta lisää. Se on upeaa nähdä.”

Repokari sanoo, että tutkimustieto on myös saatava riittävän käytännönläheiseen ja ymmärrettävään muotoon, ja että se olisi otettava käyttöön laajasti niin kasvatus-, opetus- ja sosiaalitoimissa kuin lääketieteessä. Eri instanssien yhteistyö on tärkeää.

”Tutkimustieto leviää käytäntöön, kun lasten parissa työskentelevät ymmärtävät, mitä tutkimustiedolla tarkoitetaan ja kuinka sitä voi hyödyntää arjen tasolla. Vaikkapa luokkahuoneessa täynnä kymmenvuotiaita.”

Repokaria ilahduttaa, että lastenpsykiatrian tutkimus on viime vuosina aktivoitunut. Nykyään on saatavilla myös parempia tutkimusvälineitä. Niiden ansiosta voidaan tutkia oireiden ja niiden kehittymisen lisäksi entistä tarkemmin myös itse aivojen toimintaa, mihin oireita voidaan yhdistää. Tämä kaikki on aikaa vievää työtä, mutta vain tutkimuksella voidaan kehittää täsmällistä hoitoa.

“Julkista rahaa on yhteiskunnassamme liian vähän käytettävänä tutkimukseen. Ilman tutkimusta ei ole tietoa, ja ilman tietoa ei ole hoitomenetelmiäkään. Siksi tarvitsemme resursseja ja rahaa, myös lahjoitusten muodossa”, Repokari sanoo.