”Toissa sunnuntaina käytiin poikani kanssa katsomassa äitiäni hoivakodissa. Siellä hoivakodin pihassa on punaviinimarjapensas. Äitini tiesi, että niitä voisi syödä, ja laittoi vähän virnuillen aivan jättimäisen kourallisen suuhunsa.

Äidin ilme meni semmoiseksi kuin hän olisi viisivuotias lapsi, jonka suuhun olisi laitettu jotain todella hapanta. Koko naama meni ihan ryttyyn. Ja sitten äiti kipitti kulman taakse ja katsoi että katsooko kukaan ja sylki marjat ulos. Ja sitten hän tuli sieltä ja näytti, että ’shh’ ei kerrota muille. Minua tietysti nauratti, ja äitiä myös. Se, että osaa yhä nauraa itselleen muistisairaana, siinä on jotain niin herkullista.

Arkielämän standardien mukaan äitini ei ole enää toimintakykyinen, mutta ihmisenä hänessä on vähän samaa, kun viisivuotiaassa, joka on kuitenkin vähän utelias ja laittaa niitä marjoja liikaa suuhunsa ja sitten nauraa siihen päälle. Hän yhä kokee asiat lempeydellä ja uteliaisuudella. Äidin muistisairauden myötä sitä on oppinut iloitsemaan aivan erityisesti näistä ihan tavallisista, arkisista asioista hänen kanssaan.”

Siirry Alzheimer-kuukauden kampanjasivulle