Saimi Hoyerin syntymäpäivätoive: ”Kirkkain mielin, loppuun asti”

Kesän kukoistaessa kauneimmillaan, Saimi Hoyer valmistautuu 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Merkkipäivänsä kunniaksi Saimi on aloittanut keräyksen Aivosäätiölle muistisairauksien tutkimuksen tukemiseen. ”Haluan, että me ja läheisemme voimme jatkossakin kerätä muistoja kirkkain mielin”, on Saimin viesti keräyksellä.


Tule mukaan Saimi Hoyerin syntymäpäiväkeräykseen

Lahjoita

”Viidenkymmenen vuoden täyttäminen merkitsee minulle lahjaa”, Saimi aloittaa hymyillen. ”Ikä ei ole koskaan ollut ratkaiseva tekijä minulle, ei itseni, ystävieni tai minkään muunkaan suhteen.” Tästä kertoo myös Saimin laaja ystäväpiiri eli ”rihmasto”, johon lukeutuu ystäviä 19-vuotiaasta aina 92-vuotiaaseen asti.

Saimi näkee, että vanheneminen on aihe kiitollisuuteen. Etenkin omat lapset, Puruveden rannalla asuminen, luonto ja merkitykselliset työt saavat puhkeamaan hymyyn. ”On itse asiassa mahtavaa olla viisikymppinen. Toivottavasti olen vähän fiksumpi kuin kolme- tai nelikymppisenä”, hän nauraa.

Puolen vuosisadan opit: intohimoinen ote elämään

Matka viisikymppisyyteen ei ole ollut helppo. Viime vuodet ovat olleet Saimille raskaita oman terveyden kanssa kamppailun, hotelli Punkaharjun konkurssin ja äidin menehtymisen takia. Saimin äiti, näyttelijä Soila Komi, kuoli Lewyn kappale –tautiin 79-vuotiaana.

Vaikka Saimi eli muistisairaan äitinsä rinnalla vuosia, hän ei anna pelon estää häntä elämästä: ”En elä sellaista elämää, että varmistan että en nyt saa muistisairautta,” Saimi sanoo.

Pelon vastalääke onkin Saimin mukaan oman intohimon löytäminen, joka helpottaa huolien keskellä. ”Joku semmoinen kohde, muu kuin työ, mihin on semmoinen erilainen vimma”, hän kertoo säkenöiden. Saimille se on metsä, ja etenkin sienestys.

Hän myös opettelee saksaa, lukee kirjat italiaksi ja tekee vähintään yhden sanaristikon päivässä, aivojenkin terveys mielessä pitäen.

Syntymäpäiväkeräyksellä tutkimusta ja tietoisuutta

Saimi tietää miten pelottavaa on, kun läheinen menettää muistinsa ja kykynsä toimia.

Niin tietää moni muukin: Suomessa on jo noin 200 000 muistisairaudesta kärsivää, ja määrä kasvaa: ensi vuosikymmenen lopussa heitä on jo neljännesmiljoona. Muistisairauksiin ei ole olemassa ehkäisevää, parantavaa tai pysäyttävää hoitoa.

”Toivon, että saamme kerättyä varoja, jotka mahdollistavat uusia harppauksia muistisairauksien hoidossa. Jokainen lahjoitus voi auttaa pidentämään ja parantamaan sairastuneiden elämää”, Saimi sanoo.

Saimi toivoo, että keräys myös lisää keskustelua muistisairauksista. Kun ihmiset tietävät mistä on kyse, he voivat helpommin huomata oireet läheisissään ja myös hakeutua muistitesteihin aiemmin.

”Voi olla, että kaikki ei menekään sen piikkiin, että on vähän väsynyt eikä siksi muista mitään.” Aikainen diagnosointi auttaa sairastuneita saamaan oikeaa hoitoa ja tukea arjessa.

“Olkaa kiitollisia jokaisesta aamusta, kun mieli on kirkas”

Saimilla on tärkeä viestin kaikille, olivatpa he kosketuksissa muistisairauden kanssa juuri nyt tai eivät: ”Olkaa kiitollisia jokaisesta aamusta, kun mieli on kirkas. Tämä elämä on lahja, eikä mikään ole itsestään selvää. Jos voimme auttaa edistämään muistisairauksien tutkimusta, meidän tulee tehdä niin”.

Saimi kertoo äitinsä puhuneen aina kirkkaasta mielestä. ”Mieli pitää olla kirkas, että pystyy näyttelijänä nousemaan lavalle.” Soila oli näyttelijänä Kansallisteatterissa, missä hän teki muistin parissa töitä koko elämänsä. Repliikkien muistaminen oli työn ytimessä.

”Huomaan, että olen alkanut viljellä sutkauksia mitä äiti viljeli aikanaan. Ne on tullut puheeseeni vasta hänen poismenonsa myötä.”

Juhlat Saimaan rannalla

Saimi meinasi jättää syntymäpäivänsä kokonaan juhlimatta, hotelli Punkaharjun konkurssin ollessa vielä niin tuore. ”Sitten mietin mitä äiti olisi tässä vaiheessa sanonut: mitä sinä nyt oikein teet, jos et niitä juttuja, joita rakastat!”, Saimi naurahtaa herkistyen.

Nyt hän juhlii puolta vuosisataa elämää Saimaan rannalla. Paikalle saapuu Saimin rakas rihmasto. ”Juhlimme ennen kaikkea sitä, että me kaikki ollaan vielä täällä. Iso kiitos elämälle. Siitä tässä kaikessa on kyse.”

 

Saimin 50 v syntymäpäivätoive on, että mahdollisimman moni lähtee mukaan tukemaan muistisairauksien tutkimusta, ja innostaa myös muita juhlistamaan merkkipäiviään aloittamalla omia keräyksiään tärkeille kohteille. Tutkimuksen avulla voidaan löytää parempia diagnosointi- ja hoitokeinoja, sekä parannuskeinoja muistisairauksiin.

Tulemalla mukaan keräykseen, annat lahjan, jonka vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.

 

Lähteet: Duodecim (https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2024/5/duo18137)

Saimi kertoo kokemuksistaan muistisairaan tyttärenä Viiden jälkeen -ohjelmassa. Mukana myös Aivosäätiön toimitusjohtaja Jenni Pajunen.

Katso video mtv:n sivuilta.

 

 

Lahjoita Saimin syntymäpäiväkeräykseen

Keräyksen varat ohjautuvat muistisairauksien tutkimuksen tukemiseen. Lahjoittamalla autat tutkijoita löytämään uusia hoitoja ja parannuskeinoja. Tutkimus ei etene ilman rahoitusta – siksi lahjoituksesi on äärimmäisen tärkeä.

Lahjoita

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeemme ilmestyy 8-10 kertaa vuodessa.
Se sisältää uutisia aivotutkimuksesta, tutkijoista ja apurahoista
sekä tapahtumistamme, kampanjoistamme ja muusta toiminnastamme.